sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pari päivää vielä patjalla asumista

Ja sitten pääsee uuteen kotiin asumaan ja purkamaan kamoja. Tällä hetkellä me nukutaan vanhassa kämpässä patjalla, kun kerta tästä vielä maksetaan. Huomenna pakataan loput kamat ja jääkaappi sulatetaan. Uudessa kämpässä siivotaan oikein urakalla kaikki komerot, ja aletaan hieman purkamaan kamoja sinne mihin ne kuuluu. Äsken tein muuttoilmoituksen maistraattiin, joten nyt se on virallista, kelaan täytyy vielä mennä, ja sitten on kaikki ok. Jännittää millaista on asua uudessa kodissa, ja uudella alueella, missä en ole koskaan lenkkeillyt, pian pitää selvittää parhaimmat lenkkipolutkin.

Tänään kävin myös häämessuilla ne olivat kova pettymys, ihmisiä oli liikaa ja palvelu oli äärimmäisen huonoa. Pariskuntia ainoastaan palveltiin, tarkoitan sitä että aina kun pariskunta meni ohi, heille hymyiltiin ja tarjottiin mainosta. Kun minä menin ohi, ne katsoi pitkällä nokalla koko kropan läpi alhaalta ylös ja oli hiljaa, ei edes hymyillyt. Kai sitten se vaikutti, kun itse en ole mikään malli, ja olin yksin liikenteessä. Kai ne luuli mua sinkuksi, läskiksi, ja vanhaksi piiaksi. Kiitos, tästä tuli niin huono mieli, että teki mieli itkeä hiljaa. Ja sain kyllä sellaisen trauman etten mene enää koskaan tuollaisille messuille!

Tiedän kyllä suurinpiirtein jo millaiset häät itse haluan. Haluan yksinkertaiset perinteiset kirkkohäät lyhyellä kaavalla, koska itseni tuntien alan vollottamaan jo siinä vaiheessa kun rakas isi saattaa mun alttarille. Teemaväri on todennäköisesti rakkauden väri punainen, joka on myös lempivärini. Vieraita tulisi noin 30-70. Ei mitään suuria häitä, mutta ei liian pieniäkään. Kaunista herkkää musiikkia, romanttista tunnelmaa ja söpöjä yksityiskohtia. Itkulta ei voi välttyä. Luulen että sinä päivänä menee kyllä meikki pilalle useamman kerran. Puku on herkkä, suloinen ja sisältää yksityiskohtia. Ja hääpäivään mennessä on pakko laihduttaa -20 kg, että voi mennä edes pukuliikkeen sisälle, ilman kiukkuisia katseita. Noh, onneksi omiin häihin on ainakin 2 vuotta vielä ainakin, joten voi rauhassa suunnitella kaiken valmiiksi.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Superpäivä

Tänään  on luvassa erikoinen päivä. Ensin keskipäivällä tulee tuleva asukas katsomaan tätä ex kämppää, laatikoiden keskelle. Sitten omat vanhemmat iltapäivällä. Tarkoitus olis ottaa kaikki verhot pois nipistimistä, ja pakata astioita, niin ja tietysti lamput pois, tilalle on tarkoitus jättää jonkunmoiset jotka jää kämppään. Laatikoita on joka huoneessa ja lisää on tulossa. Paljon on viety, mutta jäljellä on noin 60 %. Kaapit alkaa olla jo tyhjiä. Vanhempien apu on tosi suuri, suuri kiitos heille jo näin etukäteen <3

Eli raskas päivä tiedossa, siivousta ja pakkaamista. Pakkaamista ja siivousta.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Unelmieni viherkasvit

Oltiin viemässä tänään jälleen kamaa uuteen osoitteeseen. Samalla alkoi nousemaan kamala sisustuskuume. Apua! Tänään surffasin lisää netissä/luin kirjaa, ja rakastuin näihin seuraaviin kasveihin, mun on PAKKO saada nää! IHANIA


Jukkapalmun raikkaus, ja helppous houkuttelee, ja se kestää kuumaa hyvin, joten tämä tulisi olohuoneen ikkunalaudalle.

Kodinonni tietysti kuuluu asiaan, onnea uuteen kotiin, eikö niin? hi hih ^^
 Ketunleipä/Käenkaalia löytyy lapsuudenkodin takapihalta, sieltä tuon tätä kaunokaista kesällä meille keittiöön, muiden yrttien joukkoon kasvamaan ja maustamaan salaatteja, ihana hapan maku :)
 Myrtti tuo ripauksen ylellisyyttä ja kauneutta. Olohuoneen ikkunalaudalle aurinkoon.
 Soihtuköynnöstä löytyy lapsuudenkodistani, otan sieltä varsi- tai latvapistokkaan, ja laitan tämän eteiseen varjoon pöydän päälle.

Purppuraköynnösvehka on kaunis, ehkäpä laitan tämän makuuhuoneeseen aamuaurinkoon, katsotaan...



Viirivehka on niin kaunis, ja kadun niin paljon että menetin mummolta saadun yksilön liian kuumaan huoneistoon, en varmaan kastellut sitä riittävästi, nyt viisaampana aion kokeilla uudestaan tämän kasvattamista. Jos nyt onnistuisi!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Muutto lähestyy!

Nyt alkaa muodostumaan jo muuttopäivä. Näillä näkyvin muutto olisi nyt viikonloppuna. Tänään innostuin viimein pakkamaan melkein kaikki vaatekaapistamme, sen seurauksena 4 isoa laatikkoa, ja 3 isoa ikeakassillista vaatteita.  Ja lisää tulee vielä, täytyy viedä nuo ensin pois alta. Sit luvassa astiat ja muut tekstiilit. Tuntuu oudolta kun vaatekaappi tuntuu nyt niin isolta ja tyhjältä. En oo kyl vieläkään sisäistänyt täysin muuttoa, mut nyt kun vihdoin näen huoneiston tyhjenevän päivä päivältä, enemmän ja enemmän, se alkaa tuntua viimein todelliselta.

Olen jo vähän haaveillut uuden kodin sisustuksesta. Meidän makkariin tulee kaunis uusi huonekasvi, mitä en oo vielä päättänyt, se voisi olla vuoripalmu, tai kultapalmu. Ja myrtti -kasvi tulee olkkarin ikkunalaudalle. Eteiseen tulee kaunis iso peili, ja ehkäpä joku sivupöytä siihen alle. Saniainen voisi olla söpö lisä olkkarin hyllykköön. Kävin tänään kirjastossa ja lainasin yhden aivan ihanan viherkasvi kirjan, sen nimi on: Kodin kasvit -kätevä hoito- ja valintaopas, Dorte Nissen. Ihana kirja, suosittelen!



lauantai 19. tammikuuta 2013

Erilaista musaa

Kuuntelen yleensä massan mukana tulevaa peruspoppia, mutta aina joskus tulee surffailtua netissä youtubessa, ja joskus löytää aina vähän väliä jänniä uusia biisejä, joita ei kaikki välttämättä tiedä. Näillä "erikoisuuksilla" väritän joskus musiikkiani. Ne voi joskus olla hyvinkin erikoisia, pornahtavia, tai muuten vaan outoja, mutta jänniä, ja kertosäe on yleensä hyvin koukuttava. Tässä muutama esimerkki.

Ensimmäiseksi uusin löytämäni jännä pornahtava biisi. Tässä biisissä on todella koukuttava kertosäe, ja tästä tulee jotenkin iloinen, pirteä mieli kun tätä kuuntelee, vaikka onkin mielestäni "miehille" enemmän suunnattu biisi.

Toinen biisi on kaikkien aikojen paras biisi, mielestäni, kaksi sanaa; kesä ja aurinko. Ne tulee tästä mieleen ja tulee aina niin hyvä, ja pirteä mieli, kun tätä kuuntelee. En koskaan kyllästy tähän! Kuuntelen tätä varsinkin lenkeillä ollessa.

Kolmas biisi on jännä ja outo, mutta omaa erittäin koukuttavan melodian, pakko tämä on kuunnella loppuun!

Neljäs sama juttu. Outo mutta jotenkin liian outo ollakseen huono. "kuli" XD

Viides on hyvä biisi, vaikka onkin myös aikas pornahtava, erilainen. Jotenkin kiva melodia, ja tarttuva.

Ja kuudentena joskus suurimpana suosikkina olleen, Husky Rescuen suurin biisi! Hyvä Reeta! Go girl! The Voice of Finlandin 2013 voittoon!

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/the-voice-of-finland/454240-aani-ratkaisee-3-reeta-vestman-esittelee-uuden-puolen-aanestaan-biisilla-listen



lauantai 12. tammikuuta 2013

Muutto on alkanut

Pian entinen kämppämme on täynnä laatikoita, onneksi meillä on kuitenkin niin hieno tilanne että me pääsemme jo viemään kamoja uuteen paikkaan, muuten tää kämppä olis ihan täynnä laatikoita. Eikä me päästäis edes kulkemaan täällä mihinkään. Eilen me vietiin cd-, dvd-levyjä ja kirjoja. Tänään vuorossa olisi lisää niitä ja jotain muuta. Kyllä tämä tästä alkaa pikku hiljaa selkeentymään. Niin ja eilen vein 5 pussillista vaatteita Uffiin, kyllä nyt joku kiittää mua jossain, tuli heti parempi mieli.

Babarilla oli jälleen eilen kynsienleikkuupäivä, oikeen manikyyri/pedikyyri ja tukan leikkaus. Nyt se näkeekin eteensä. Nyt sillä on söpö otsatukka. :)

perjantai 11. tammikuuta 2013

Ostin joskus muutama kuukausi sitten

Goji -marjoja siis superfoodia, ja ajattelin että tämä on askel parempaan elämään, kuitenkin en uskaltanut niitä maistaa, herkän vatsani takia. Tänä aamuna noin vartti sitten otin elämäni ensimmäisen goji -marjan, se maistui rusinan ja tyrnin sekoitukselta, se oli hyvää! Sitten söin toisen ja kolmannenkin. Enempää en uskaltanut näin alkutaipaleella ottaa. Goji  on kuulemma maailman terveellisimpiin marjoihin kuuluva marja. Siinä on ihan sikana kivennäisaineita ja aminohappoja. Ja ennen kaikkea kuulemma "*500 kertainen määrä c-vitamiinia appelsiiniin verrattuna"!

Nyt odotetaan millainen fiilis siitä tuli ja miten tämä vaikuttaa elämääni...tästä lisää myöhemmin...

Tässä nettisivu missä tarkemmin tietoa tästä supermarjasta:
http://www.superfoodit.com/goji.html


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Muutto pitäis aloittaa pikku hiljaa

Mut kun ei jaksa, kun ajatteleekin sitä hössötyksen ja siivouksen määrää, mitä tuleman pitää. Vuokranantajalle on ilmoitettu, ja kuun lopussa tarttis lähteä pois. Muuttolaatikoita tarttis jostain etsiä, hmm.. Olisko lidl:issä vai pick payssa, sieltä mä viimeksikin hain, noh, katsotaan mistä löydän viimeiseksi. Tosin on meillä joitain muovilaatikoita niistä vois aloittaa vaikka tänään.

Ensin alan työstämään ja tutkimaan vaatekaappia, niitä vaatteita joita ei tule käytettyä, täytyy heittää Uffiin paljon vaatteita taas kerran, suurin osa on menny jo ajat sitten "out of muoti", ne vois heittää pois. Katsotaan kuinka monta muovipussillista niitä lähtee. Noi astiat vois olla seuraava etappi, niitä on tossa vuosien varrella kerääntynyt ihan mukavasti. Jokainen kuppi omaan sanomalehti kääryleehensä, se varmaan kestää muutaman päivän ennen kun olen saanu ne kaikki laitettua. Sit lakanat, pyyhkeet ja muut härpäkkeet. Niin ja kirjahylly dvd- ja cd kokoelmineen, plus pehmolelut!  Arrgg, ahdistaa jo ajatuskin, mut pakko on jossain vaiheessa aloittaa et pääsee täältä poiskin.

Muutto tuntuu nyt ylivoimaiselta, koska nyt tällä kerralla tässä asunnossa on meidän molempien kamat, yhden ihmisen sijaan, ja tavaroita on tuplasti enemmän kuin viime kerralla.

Babar siirretään vasta ihan viimeiseksi, ettei hän hermostu kuljetuksesta, ja on sitten kaikki valmiina suurinpiirtein uudessa kodissa. Hänellä tulee olemaan oma huone ovineen päivineen, kyllä Babarin nyt kelpaa. Uusi suloinen hamsterilisäys perheeseemme tulee sitten vasta muuton jälkeen, kun kaikki on ok. Nimi ja sukupuoli on jo päätetty yhdessä kullan kanssa. <3

tiistai 8. tammikuuta 2013

Eilen oli surunpäivä

Mun pienet hamsterit kuolivat. Hippu ja Shnappi menivät parempaan paikkaan, hamsteritaivaaseen. :( Outoa tässä mysteerissä oli se että he kuolivat samaan aikaan. En ymmärrä. Edeltävänä päivänä ne oli vielä ihan omia itsejään, noh, vuoden ikäisiä kyllä olivat. Eikö se niin ole, että se on jo hamsterin iässä aikas paljon kuitenkin. Miten tästä eteenpäin kun on nyt 200 litranen terraario tyhjillään, noh odotetaan tietysti tulevaa asukasta. Kävin eilen eläinkaupassa ja rakastuin silmittömästi syyrialaiseen hamsteriin. Valitettavasti ne jotka olivat kaupassa olivat liian vanhoja, joten odotan että se oikea hamsteri tulee vastaan jossain vaiheessa, tosin muutto suoritetaan pois alta ensin, uuteen kotiin sitten vasta, sovittiin kullan kanssa. Muutto on noin parin viikon päästä, jos hyvin käy.

Tässä video syyrialaisista hamstereista..


tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi on alkanut 2013

Komea ilta takana päin. Oltiin eilen kavereiden kesken viettämässä tulevan asuntomme kellarikerroksessa komia iltama karaokeineen, ruokineen ja saunoineen. Ai että oli muuten hieno sauna, vaikka itse sanonkin. Sellainen kostea löyly, vaikka oli sähkösauna, tosi hyvä! Illanviettomme alkoi viiden aikaan päivällä, lauleltiin, kuunneltiin musiikkia, syötiin kebabbia (tilattiin), syötiin nakkeja, juotiin, pelattiin Fauna -peliä, joka on muuten ihan paras! Ja käytiin tietysti ampumassa raketteja ja saunassa. Ilta päättyi neljältä aamuyöstä. Kyllä oli pitkästä aikaa mukava ilta! Kiitos kaikille osallistujille, jos sattumoisin luette blogiani. ;)

Tästä on hyvä alkaa uusi vuosi. Tänä vuonna en aijo tehdä mitään uudenvuodenlupauksia, joten katsotaan mitä kohtalo meille suo. Keväästä tulee kiireinen valmistuminen takia, ja muutenkin. Muutto on edessä muutaman viikon päässä, pitäisi varmaan jo pakata. Odotan innolla mitä mieltä vanhemmat on uudesta kodista, kun he näkevät sen valmiina, ja mitä muutkin.

Tänään on luvassa jälkisiivousta (biletyksen jälkeisissä) tiloissa. Ja ruokapöydän kokoaminen. Oman kullan sisko maalasi meille käytetyn ruokapöydän pyökistä valkoiseksi, nyt se on niin kaunis ja uusi, että! Siihen mahtuu kuusi tuolia, mutta päätyihinkin mahtuu vielä kaksi, joten se on aikas iso. Näen jo sieluni silmin, että jonain päivänä siinä istuu oma perhe joulupöydässä, joulua viettämässä. <3