Arrgg, nyt jännittää, vaiks ei jännitä, siten kyllä alitajuisesti. Herää kysymyksiä, mitä jos yleisö ei pidä kuulemastaan, mitä jos ne kysyy jotain outoa, johon en tiedä vastausta, mitä jos pyörryn kesken esityksen, se kestää 30 minsaa. Mitä jos ne ei kysy mitään, ja kaikki on liian hiljaa? Mitä jos ne kuiskii kesken esityksen? Mitä jos kone kaatuu? Mitä jos kaadan vesilasin lattialle? Mitä jos kaadun itse lattialle? Mitä jos en saa esitystä toimimaan? Mitä jos unohdan jotain, ja menen lukkoon? Mitä jos tukehdun omaan kurkun kuivuuteeni? Mitä jos, mitä jos, mitä jos, mitä jos, mitä jos, mitä jos....??? ARRGG tuun hulluks kun rupeen ajattelemaan näitä asioita, tiedän ettei pitäisi, hyvin se menee, yrittän ainakin itselleni vakuuttaa, mut jos ei menekkään ja nolaan itsesi koko luokan edessä!
Apua! En kyl tykkää esityksistä, vihaan niitä, tosin meil on ollu niin monta esitystä koulussa, et tää ei pitäis tuntua enää missään, mut kyl nyt vaan tuntuu, ehkäpä siksi juuri kun tää on elämäni tärkein esitys. Lopputyötä ei tarvii sit enää esitellä, sit se on siinä. Huomenna aamulla on the esitys, oon vielä ensimmäinen, esityksiä on vissiin kaksi. On se tosin hyvä et pääsee ekaks niin ei tarvii sit tunnilla väristä jännityksestä ja odottaa vuoroaan. Haluun et se olis jo OHI! Arvatkaa nukunko ensiyönä hyvin, en. Se hetki huomenna kun laittaa esityksen tauluun esille luokan eteen ja näkee ensimmäiset reaktiot esitykseen, on varmaan sanoinkuvaamaton hetki, jännä. Ja mitä mahtaa mun kaksi opponenttia sanoa siis miten ne arvostelee mun työn, odotan innolla niitä vastauksia, mitä jos ne haukkuu sen lyttyyn ja nolaan itseni luokan edessä maan rakoon. Mitä huomenna tapahtuu selviää huomenna, kuolenko, vai leijailenko pois luokasta? Sen näkee huomenna.... JATKUU....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti