sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Muutto on suoritettu

Ja nyt on muutama yö takana päin uudessa kodissa. Tai koti ja koti, kaatopaikalta tää näyttää tällä hetkellä ja aikas pitkään kunnes tavarat löytää pikkuhiljaa oman paikkansa tästä kämpästä. Uni on kuitenkin tullut hyvin, ja eilinen sauna maistui taivaalliselta. Sohva on tilattu, se tulee neljän viikon päästä maaliskuun alkupuolella.

Babar on ihan fiiliksissä omassa huoneessaan ja tuli tänä aamuna mua nuolemaan ja puskemaan oikein urakalla, oli varmaan niin onnellinen pieni kani. Siellä se vetää rallia ja ilohyppyjä niin paljon että matto ei mahda pysyä paikallaan.

Imuri hajosi eilen, ja nyt olis kiikarissa uusi, oltiin kyl eilen katsomassa mutta ei löytynyt sitä mitä me etsittiin. Täytyy tyytyä siis nettikauppaan. Eläminen on sujunut suht hyvin alkupäiviksi, asennettiin meijän makuuhuoneeseen pikku telkkari, (mun vanha), ja digipoxi, nyt siel me ollaan katottu telkkuu toistaseks, kun tota isoa normaalia telkkua ei voi viel laittaa kun se seinä on vielä maalaamatta. Siitä tulee siis efektiseinä ^^ Lamput on katossa ja keittiö on suht valmis, pari sähkötyötä vielä maanantaina ja sit on ready. Sit voin laittaa kaikki kamat paikalleen, paitsi tuo telkkariseinä.

Uusi tulokas, eli syyrialainen hamsteri tulee todennäköisesti ensiviikolla. Olen ollut monessa paikassa ja ei oo vielä löytynyt. Faunattaressa sanottiin et ne on kiven takana, kuulemma toiselta puolelta suomea soitellaan ja kysellään. Petyin kyl, mut toivotaan et löydän sen jossain vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti